Tietoisuuden jäljillä

Outoja päiviä

2011-11-14T10:29:00.000+02:00

Nämä päivät ovat olleet haastavia, tapahtumia on paljon ja ajatuksia syntyy ilman, että niitä kykenee analysoimaan. Olen opin tiellä ja opin nimenomaan itsestäni eniten. Haasteita, kiusauksia ja vastauksia nousee yhä uudelleen ja uudelleen. Energiat ohjaavat, kuten vanhat toiminnatkin.

Olen kuitenkin oppinut sanomaan ei, kuuntelemaan sydäntäni ja tuntemaan mikä on juuri minulle oikein. Se on aiemmin ollut vaikeaa. Kaipuu on edelleen valtava, mutta sen kanssa oppii elämään. Ehkä kaipaankin jotakin, jota ei ole saavutettavissa, jotakin ihmistä suurempaa, minä pienen mieleni avulla vain ohjaan kaipuuni ihmiseen, kumppaniin.

Nämä päivät vahvistavat uskoani Jumalaan, huomaan kaipaavani uskoa siihen, että on olemassa puhdas rakkaus, joka on kuolematonta ja ikuista, aivan kuin naradan Bhakti sutran opeissa sanotaan. Minä haluan uskoa siihen, että on jotakin ihmismielen yläpuolella, aistin että on. Saavutanko sitä koskaan, saanko rauhan sisälleni, sitä en tiedä, mutta toisaalta nähdessäni heikkouteni, kyetessäni käsittelemään niitä ja pyrkiessäni täydelliseksi puhtaaksi ihmiseksi ehkä olen askeleen lähempänä totuutta.

Intohimot, halut vievät eteenpäin, joskus hurmostilassakin, mutta todellisuudessa niiden riski on liian suuri, olen liian heikko ihminen kohdatakseni suurta onnea. Nyt sen olen viimein ymmärtänyt, se vie minut mukanaan, asettaa mieleni tilaan, jossa toinen ihminen menee hyvinvointini edelle. Rakkaus on suuri voima, mutta rakkaus tulee kohdata ensin itsessään, olen tilassa, jossa minun tehtäväni on suojella itseäni itseltäni, niiltä piirteiltäni, jotka ovat pahaksi minulle. Mutta en halua olla itsekäs, omistautua vain itselleni. Haluan palvella, haluan välittää aidosti ihmisistä, auttaa, jos he sitä haluavat. Haluan tehdä osuuteni tässä yhteiskunnassa, koen sen tärkeäksi.

Mutta onko minusta antautumaan Jumalalle, omistautumaan sisäiselle rauhalle, oman totuuden etsimiselle. Voinko enää edes esittää tuota kysymystä kuljettuani sillä tiellä niin kauan? Vielä en näe omaa totuuttani tässä asiassa, voin vain kulkea intuitioni kanssa. Onko minusta jakamaan intuitiotani, elämääni toisen ihmisen kanssa, en tiedä sitä. Kyse ei ole, ettenkö haluaisi, se on aina ollut suurin toiveeni, mutta rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että en ole kohdannut sellaista ihmistä, jonka kanssa tuon haluaisin tehdä. Olen viehättynyt ihmisistä, ihastunut, mutta se aito rakkaus ja yhteys se vain on puuttunut.

Ehkä etsin ihmisestä rakkautta Jumalaan ja jokaisen kohdalla petyn, koska he ovat ihmisiä, vajaavaisia. Etsin ihmisestä ulkopuolista turvaa itselleni. Lohtua ja vahvuutta. Todellisuudessa onko kukaan ihminen täysin turvallinen ja onko se tarpeenkaan? Tuleeko ihmiseen luottaa, minä haluaisin uskoa niin. Tiedän, että on rakkautta ihmisten välissä, joka kestää kiirastulen, kaiken haasteen ja ristiriidat rikkoutumatta.

Tällä hetkellä haluan uskoa itseeni, haluan uskoa, että löydän itselleni sopivan tavan elää, vahvistua ja voida hyvin.

Elämän valintoja

2011-11-03T13:30:00.000+02:00

Ainoa, jota voimme tehdä on kuunnella sydämen ääntä, sille on mahdoton valehdella kärsimättä, sen ääni on aina oikea, oikeudenmukainen ja meidän parhaaksi rakennettu. Ehkä joskus voi tuntua, että ääni on julma, valinnat satuttavat, mutta katsoessamme kokonaisuutta huomaamme, että olemme väärässä. Kokonaisuuden kannalta tehtävämme on suojella itseämme ja läheisiämme, ehkä haluamamme valinta oli ristiriidassa hyvinvointimme kanssa, ehkä se kuormittaisi tai ohjaisi meidät väärille poluille. Siksi sydän on oltava avoin, luottavainen ja kirkas. Kuin tähti, joka loistaa polullamme, kulkiessamme eteenpäin.

Ainoa, mitä meidän tulee tehdä olla hereillä, punnita intuitiolla ja rakkaudella elämämme, kohdata totuutemme ja elää omantuntomme mukaisesti. Kysyen, mikä elämässämme on oikein, sopusoinnusssa itsemme kanssa, mikä rajoittaa meitä ja satuttaa. Joskus on vaikeaa astua tuntemattomaan, mutta se hyppy kannattaa tehdä.

Sanat on sanottu

2011-10-28T01:48:00.002+03:00

Istu hiljaa sylissäni,
hengitä rauhassa, anna ajan kulua.

Sanat on sanottu, nyt on aika olla.

Menneisyys on menneisyyttä, sillä ei ole merkitystä.
Tulevaisuus on edessä, on vain tämä hetki.

Anna olla, ole ja hengitä rauhassa.

Istu hiljaa sylissäni, anna ajan kulua.
Vielä tulee toiminnan päivä, vielä elämää on edessä.
Nyt on vain tämä hetki. Hiljaisuus.

pysähdyksissä

2011-10-18T00:15:00.003+03:00

Osa minusta on hyvin stressaantunut ja valitettavasti elimistönikin jo reagoi siihen. Osa minusta suree ja silti syvemmällä jossakin on luottamus ja kiitollisuus, silmäni ovat avoinna ja tiedän, että suunta johon kuljen on hyväksi ja oikea. Silti matka on vielä pitkä ja paljon on tehtävää.

Pohjimmiltaan olen onnellinen, kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on. Minun on hyvä olla, omassa kodissani, pieni koira tiiviisti kyljessäni. Elämä on antanut paljon hyvää, ehkä virheeni on, että olen ollut liian vaatimaton, jokin osa ei ole uskonut itseensä ja alitajuisesti sabotoin itseäni. Menneisyydellä on merkityksensä, se jättää jälkensä ja joskus elämme sen vankeina tahtomattamme.

Minä haluan irtaantua, haluan luottaa jälleen elämään, olla realistinen, mutta optimistinen. Olla vahva omassa herkkyydessäni ja luottaa itseeni. Se on ajoittain hankalaa, mutta teen töitä, jotta se olisi mahdollista.

Tämä elämä on minun, kaikkine sen tuomine haasteineen, kaikkine epäonnistumisineen. Niilläkin on varmasti ollut tarkoituksensa. Niiden avulla voin kasvaa paremmaksi ihmiseksi.

Pysäyttäviä ajatuksia

2011-10-14T13:11:00.003+03:00

Joskus joku jossakin sanoo sinulle ajatuksen, joka on tuttu, jonka tiedät jo aikaisemmin, mutta juuri siinä hetkessä se kolahtaa. Nämä ovat hetkiä, jolloin on hyvä pysähtyä, miettiä, miksi. Mitä puhuttelevaa toinen kertoi, mikä siinä viestissä ilmentää sellaista, mikä omassa elämässä on tärkeää, mikä on oleellista ymmärtää.

Minut pysäytti pari päivää eräs facebook-viesti, jonka sanoma kuului seuraavalla tavalla: Elämässä on monenmoista tapahtumaa ja ne voivat luoda tuskaa tai iloa, tämä on kuitenkin meidän päätettävissä, vastaanotammeko tuskan, vaiko ilon, annammeko kärsimykselle luvan, vai avaudummeko syleilemään rakkautta. Ei ole olemassa hyviä ja huonoja tapahtumia, on vain kokemuksia, mitkä itse määritämme.

Tähän hetkeen se luonnistui erittäin hyvin, nimittäin toimin neljä vuotta yrittäjänä, tein töitä, joissa sydämeni ei ollut täysin mukana, minulla ei riittänyt voimavaroja hallita yrittäjyyttä, markkinointia, rahaliikennettä. Koko tuon neljän vuoden ajan olin ristiriidassa. Yrittäjyys oli minulle idealogi, ihanne tapatoimia, mutta jostain syystä en ollut siihen valmis, se ei toiminut. Siinä vuosien varrella alkuperäisen yritystoiminnan rinnalle syntyi uudenlaista toimintaa, uudenlainen asiakaskunta. Hyvin nopeallakin tavalla, nautin tuosta työstä, rakastin sitä. Mutta tuossa työssä oli paljon, jota en ymmärtänyt, en kokenut hallitsevani työtä ja se ahdisti.

Loppuviimein viime viikolla päätin, että nyt riittää, irtaannuin yrittäjyydestä, astuin tyhjän askeleen eteenpäin ja annoin elämän ohjata. Se askel on tuottanut paljon epävarmuutta, paljon vienyt voimia. Vaikka oli vaikeaa ja raskasta irtaantua itselleen sopimattomasta työskentelymuodosta se oli huojentavaa. Nyt vain on aika psyykata itsensä luottamaan tulevaan, katsomaan mikä on tärkeintä ja antaa anteeksi epäonnistuminen. Elämä vie eteenpäin ja muuttuu. Ihmisen on muututtava sen mukana.

Ainoa, jota voi kuulla on sydämen ääni, mutta joskus sitä on vaikea kuunnella. Joskus mieli on voimakas, se muodostaa pelkoja ja vääristää niin liiallisesti itseensä luottaen tai samalla itseään sabotoiden. Mutta uskon, että on olemassa tapa kuulla itseään puhtaasti, antautua ohjaukselle ja sivuuttaa mielen muodostamat ansat.

Itse opin kuuntelemaan itseäni paremmin kirjoitustekniikan avulla, kirjoittamalla itselleni kirjeitä. Minulla se toimii hyvin, paremmin kuin sisäiset keskustelut. Mutta olen aina kirjoittanut, pienestä pitäen. Kirjoittamalla saan yhteyden itseeni, selkiinnytän ajatukseni ja löydän ratkaisuja. Saan vastauksia asioihin, jotka mieltäni painavat. Minä luotan kirjoituksiini, sillä näillä teksteillä en yritä vaikuttaa ihmisiin, en muuttaa toisen mielipidettä, opettaa, minä vain kirjoitan. Ja luotan ohjaukseeni, se on minun parhaakseni, kulkee rakkaudessa.

Tästä esimerkkinä erään tekstin.

"
Älä pelkää tulevaa, ihmisen elämä kulkee aina eteenpäin, sinä olet se, joka määrittelee suunnan, kuinka toimit, mitä haluat ovat avainasioita elämässäsi. Pydähdy, tarkkaile sydäntäsi, katso kokonaisuutta. Mikä on hyväksi sinulle nyt, mihin suuntaan on hyvä kulkea. Ei elämän tarvitse olla kamppailua, se voi olla luottamuksellista, hyvää ja helppoa. Valitsit taistelijan tien, luovu siitä, se on mennyttä. Nyt katso itseäsi ja tunnista itsesi, olet sovitteleva, analyyttinen persoona. Mihin tiesi johtaa on se mihin annat itsellesi luvan. Rakasta itseäsi ja arvosta, silloin muut ihmiset näkevät arvosi. Opasta ja ohjaa niin itseäsi kuin läheisiäsi. Avaimet ovat käsissäsi, sinä päätät käytätkö niitä. Minkä avaimen valitset.

Ja kun mietin, mitä tuo teksti minulle voisi antaa, mikä sen sanoma on. Jos aiemman sanoma oli katsoa tapahtumia analyyttisesti, arvostelematta onko tekoni merkki epäonnistumisesta niin tämä viesti, vahvistaa ajatuksiani. Yrittää opastaa minut armollisempaan elämään ja pysähtymään miettimään, mitä elämältäni todella haluan, mikä on minulle luontaista ja helppoa. Mikä palvelee tässä hetkessä parhaiten. Se muistuttaa minua kuuntelemaan ja analysoimaan itseäni tarkemmin, valitsemaan. Sillä uskon, että meidän tulee tietää mitä haluamme, olla sinut olemuksemme kanssa ja silloin, kun kuljemme tuota tietä asiat ovat helpommin saavutettavissa.

Niin valinta on meidän, me olemme oman elämämme tuomareita. Kysymys vain kuuluu, mitä minä haluan nyt, mihin suuntaan minä kuljen ja mitä minä uskon itsestäni. Mitkä elementit elämässäni ovat elämisen arvoisia, mitkä tuottavat tuskaa, mikä on oleellista ja kannattavaa. Toisaalta minkä edestä kannattaa taistella, mitkä ovat tarpeellisia kokemuksia käydä läpi, mitkä ovat virheellisen ajatusmallin tuottamia vääristyneitä tapoja, jotka satuttavat meitä. Mitä minä elämässäni haluan, mihin olen valmis ja mihin suuntaan kuljen.

Ne ovat vastauksia, joita parhaillani selvitän.

Pieniä ajatuksia

2011-10-11T22:21:00.002+03:00

Viime päivät ovat olleet haastavia. Tuntui, että elämästä puuttui jotakin oleellista ja se miten elämääni elin ei tuntunut minun elämältäni. Siltä, jota haluan elää. Oli asioita, jotka aiheuttivat stressiä ja tuntui, että minut oli ahdettu nurkkaan. Yritin muuttaa tapojani, yritin korjata virheitäni ja mitä enemmän yritin sitä vähemmän minulla oli voimaa tehdä yhtään mitään. Olin liiankin tutussa kierteessä ja pelkäsin, että sairastuisin.

Sitä kai osittain teinkin ja ainoa vaihtoehto oli katkaista kierre kokonaan. Irtisanoutua elämässä kaikista niistä sopimuksista, jotka eivät palvelleet hyvinvointiani ja omistautua itselleni. Ja valitettavasti, kun alan toimimaan olen äärimmäisen perusteellinen, kaikki tai ei mitään ihminen. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Päädyin keskittymään vain itseeni, tutustumaan siihen ihmiseen, joka todellisuudessa olen, mitä todella haluan ja mitä elämältäni haluan. Mutta ennenkuin voin siihen työhön ryhtyä on saatava itsensä kuntoon. Elämänsä tasapainoon, elintapansa kuntoon, eliminoitua stressiä aiheuttavat tekijät. Sitä työtä olen näinä päivinä etenkin tänään tehnyt. Samalla olen yrittänyt rakentaa kodistani paikkaa, jossa viihdyn, jossa on hyvä olla.

Makuuhuoneeni sain jo kuntoon, kaapit siivottua, pöydät järjesteltyä. Ajattelin, että pienillä asioilla saisin muutosta elämääni, saisin jotakin uutta vaikka se olisikin vain esteettistä. Ehkä sillä tuntisin oloni kotoisaksi ja ehkä sillä saisin uskoa elämään.

Suurin muutos on kuitenkin sisälläni, olen jälleen kirjoittanut paljon ja kanavoinut itselleni. Se on ainoa keino meditoinnin lisäksi saada selkeyttä asioihin, saada tasapainoa elämääni. Tunnen oloni hieman turvattomaksi, joka on sinäänsä aivan typerää, todellisuudessa olen täysin suojassa, ohjauksessa ja nyt on kaikki hyvin. Elän tätä hetkeä, tekemättä suunnitelmia tulevaan, ajattelematta mitä minä haluan työltäni, mitä haluan elämältäni. En ole valmis vielä ajattelemaan moisia asioita.

Olen uuden ja vanhan risteyksessä. Mennyt on mennyttä, nyt luon nahkani uudelleen ja jotenkin en koe olevani vielä riittävän vahva määritellääkseni sitä, mitä haluan. Ensin on saatava ympäristö kuntoon, saatava hieman luottamusta elämään. Rytmiä, tasapainoisuutta kaiken stressin jälkeen. Ehkä sen jälkeen olen valmis pohtimaan mitä todellisuudessa tulevaisuudeltani haluan.

Omituista ajatella, että en vieläkään sitä tiedä. Mutta nyt on aika ottaa selvää. Entiseenkään malliin en voinut enää jatkaa. Se oli mahdoton tie. Olen lukenut paljon kirjoittamisen lisäksi. Lukenut kirjaa Pois tuskasta, siinä on ollut paljon asioita, jotka ovat kolahtaneet, jotka ovat koskettaneet. Niin paljon, kuin itsetutkiskelua olenkin harrastanut jälleen on sen aika ja kun tarve on, on vain tehtävä niin, miltä sisimmässään tuntuu. Samoin olen lukenut erästä toista itsetuntemus kirjaa, toivon niiden antavan minulle tarvittavia vastauksia.

Tärkeimmät vastaukset saan kuitenkin itseltäni, kirjoittamalla. On hyvä huomata, kuinka jälleen kykenen lohduttamaan itseäni ja toisaalta kuinka saan tukea ja turvaa sisimmästäni. En koe olevani yksin vaikka kuljen tätä tietä yksin. Silti ajoittain olen yksinäinen ja ehkä hieman surullinenkin. Se on vain sallittava. Ajateltava, että ne ovat tunteita, jotka pohjautuvat epävarmuuteen, pohjautuvat siihen, että käsittelen aika rankkoja asioita, yritän nousta omasta pienestä suonsilmäkkeestäni ja saada elämäni tasapainoon tilanteessa, jossa työstä ei ole tietoa, jossa tulevaisuus on avoin.

Mutta irtaantuessa tulee luoda uutta. Ilmoittauduin Via akatemian Raja-jooga kurssille, joka perustuu positiiviseen ajatteluun, säännölliseen meditaatioon ja mantroihin. Kurssin voi suorittaa kotona ja tapasin sunnuntaina tuon vetäjän ja uskon, että se antaa elämälläni jotakin sisältöä, se vahvistaa ja luo omaa tietään.

Sillä olen aiemminkin tehnyt saman virheen, mihin tälläkin kertaa lankesin, unohdin itseni, unohdin, että minun tulee hoitaa itseäni. En kirjoittanut, en meditoinut, söin huonosti ja epäsäännöllisesti, laiminlöin kodin merkityksen. Nyt on aika korjata suuntansa. Aika keskittyä omaan hyvinvointiin. Sillä uskon Ishayoiden tavoin siihen, että ihmisen on tärkeintä itse voida hyvin, kun ihminen on tasapainossa sielunsa kanssa se heijastuu myös lähiympäristöön todella voimallisella tavoin. Auttamalla itseään auttaa parhaiten myös toisiaan.

Tämä on minun tieni, minun etsikkoaikaani ja toivon todella, että tällä kertaa jaksan kulkea tieni loppuun asti. Nyt muutan ympäristöni ja elintapani olemaan sopusoinnussa itseni kanssa. Silloin uskon voivani hyvin. Kysyin tänään itseltäni mitä tuo tarkoittaa, minkälaista elämää tuolloin viettäisin ja sain vastaukseksi itseltäni, että tärkeintä on, että hyväksyn itse tuon elämäntavan, olen sinut sen kanssa ja voin hyvin siinä, toki on kunnioitettava kehoaan syömällä terveellisesti ja liikkumalla, mutta todellisuudessa jokaisella on omanlainen tapansa elää ja tärkeintä on, että sydämestään voi sanoa elämäntavan sopivan itselleen.

Niin yksinkertaista se on ja silti se on niin haastavaa, on haastavaa tietää mitä haluaa, missä olotilassa on hyvä olla. Mitä asioita elämässään haluaa, mitkä ovat tärkeitä oman hyvinvoinnin kannalta, mutta toisaalta kuinka niitä toteuttaa ja samalla kykenee elämään taloudellisesti yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Siinä on haasteita, joihin etsin omalta osaltani vastauksia myöhemmin.

Hiljaisuuden jälkeen

2011-09-20T18:54:00.002+03:00

Olin jo hylkäämässä tämän blogin kokonaan. Ajattelin, että sen aika on ohi, mutta todellisuudessa en vain ollut enää sinut kirjoittamisen kanssa. Negatiiviset kokemukset vääristivät ajattelumallini ja halusin hiljentyä. Ja siinä samassa kaipasin kirjoittamista ja toisaalta kaipaan jäsennellä ajatuksiani, kokemuksiani ja tapahtumia elämässäni.

Tänään oli minulle merkittävä päivä.
Minulla on tapani puhdistaa itseäni energeettisesti aika ajoin, tänään tein sen erään ystäväni kanssa yhdessä. Hänen avustuksella sain nostettua sisältäni pelkoa, tukahdutettua raivoa ja kykenin poistamaan vanhoja sopimuksia, negatiivisia energioita itsestäni melkoisen paljon. Tuon hoidon jälkeen koin itseni kuitenkin kovin tyhjäksi, aivan kuin minusta oli lähtenyt suuri osa itseäni pois ja jäljelle jäi kovin vähän. Samalla tämän oivalluksen jälkeen sain yhteyden itseeni hyvin voimallisella tavalla. Energiani, puhdas kaunis valo valtasi minut ja siinä oli hyvä olla, muuntua ja eheytyä.

Kirjoitin kokemuksen jälkeen itselleni nämä sanat:
Mennyt on mennyttä, kiitän siitä. On aika puhdistua, elää tarkoitustamme varten. Elää ilman menneisyyttä, elää ilman oletuksia, elää tässä hetkessä. Olla puhdasta rakkautta, ilmentää sitä, jakaa ja luottaa intuitioon. Kulkea ohjauksessa, rakkaudessa ja luottamuksessa. Hyväksyä olosuhteet, kuunnella ja muuttua.

Mietin tämän jälkeen, mikä elämässäni ilmentää minua, mitä haluan säilyttää, mitä poistaa, miten elän tasapainossa kokemukseni kanssa. Totesin itselleni, että matka on pitkä, paljon on tehtävää, mutta elämällä hetki hetkeltä, luottamalla sisäiseen intuitioon ja keskittymällä oleelliseen onnistun kyllä. Helppoa en sen kuvittelekaan olevan, on haasteellista korjata, on haasteellista muuttua. Mietin, kuinka jaksan kohdata heikkouteni, kuinka jaksan luottaa elämään, kun negatiiviset ajatukset valtaavat mieleni.

Sain itseltäni seuraavan ohjeen: kulje valossa, kanavoi rakkautta sydämeesi, kun heikko hetki tulee, pysähdy, ota yhteys sieluusi, etsi rakkaus sisälläsi ja odota hetki. Sillä ensimmäinen ajatus, ensimmäinen tunne, joka ei ole hyväksi sisimmässäsi on vain muisto menneestä. Se on tärkein, kuinka reagoit siihen, kuinka vastaa tunteeseen. Tätä ei tietenkään voi kaikille suositella, ihmisen on opittava kohtaamaan tunteensa, käsittelemään menneisyytensä ja sitä minä olen tehnyt, ei ole kiveä, jota en olisi kääntänyt itsessäni. Nyt on aika muuttua, aika ottaa vastuu itsestään. Joten tällä ohjeella kuljen valossa. Kuljen sisäisessä opastuksessa, askel askeleelta.

Ja tämä päivä, kuinka hyvältä se on tuntunutkaan, kuinka olen saanutkaan asioita tehtyä pienen lamaannuksen jälkeen. Kuinka luotankaan itseeni, elämääni ja siihen, että se kantaa. Tie eheytymiseen, tapojen muuttamiseen on pitkä, mutta se on alkanut. Nyt vain voin toivoa, että jaksan kulkea sen matkan. Sille matkalle minut kutsuttiin jo kaksi vuotta sitten, mutta en vain ollut valmis, nyt aloitan sen matkan uudestaan, uudella tietämyksellä, ymmärryksellä ja uskon, että nyt olen valmis. Mihin se minut johtaa, en tiedä. Ei ole aika ajatella tulevaisuutta vaan keskittyä tähän hetkeen, on paljon asioita itsessäni, jotka tulevat muuttua. Tapoja, jotka tulee puhdistaa, toimintamalleja, joita tulee muokata. Ja kun sen työn olen tehnyt, menköön siihen viikko tai vuosi voin ajatella tulevaisuutta.

Totta kai rakennan tulevaisuuttani joka hetki, mutta askel kerrallaan. Tiedän, että kaikki järjestyy, tiedän, että on oikea aika. On asioita, joista tulee luopua, mutta nyt se tuntuu mahdolliselta. On aika korjata oma elämä, päästää irti menneestä, aloittaa puhtaalta pohjalta. Rakkauden valossa.

Mitä haluan

2011-02-04T13:09:00.002+02:00

Elämällä on niin paljon tarjottavaa, meille kaikille. Tärkeintä on vain tietää mitä haluaa, millä aikataululla ja miten.

Kaikki on itse tehtävä, mutta toisaalta, kun meillä on visio uskon, että on olemassa taho, joka kyllä ohjaa meitä, antaa elämämme varrella apuja enemmän kuin uskallamme ajatellakaan. Mutta se sama taho asettaa ajoittain haasteita ja pysäyttää meitä, jos olemme eksyksissä tai kulkemassa suuntaan, joka ei ole meille hyväksi. Siksi on tärkeää olla hereillä, tietää missä kuljemme, mitä teemme ja miksi. Silloin, kun sen hallitsemme ainoa, mitä meidän tarvitsee tehdä on tietää, mitä haluamme ja pitää silmämme auki. Kaikki muu tarjotaan kuin tarjottimella eteemme. Mutta usein emme vain näe mahdollisuuksiamme, emme usko ja luota itseemme. Tartu tilaisuuteen.

Tällä hetkellä itse elän muutoksen keskellä, tiedän, että väliaikaisuutta riittää elämässäni vielä jokusen verran ja jostain kumman syystä se väliaikaisuus ei vieläkään ole loppumassa. Sen vain aistii. Olen yrittänyt etsiä porsaanreikiä. Yritän miettiä miten asiat saisi järjestettyä järkevimmillä tavalla, nopeimmin intuitiota kuunnellen. Se on vaikeaa.

Etenkin, kun en voi ottaa huomioon vain omia mielipiteitäni, omaa tahtoani vaan on kuunneltava lähimmäisiäkin. Mietittävä, mikä on sopiva kompromissi kaikille.

Elämä kulkee aina eteenpäin

2011-02-04T00:58:00.002+02:00

Huolimatta siitä kuinka me itse siihen suhtaudumme, huolimatta siitä miten elämämme elämme. Kuuntelemmeko itseämme, toiveitamme, unelmiamme vai tyydymmekö kulkemaan elämämme päivä kerrallaan, sellaisena kuin se meille tarjotaan.

Niin, kun katsot ympärillesi mitä näet. Ovatko ne seinät, jotka näet sinulle oikeat, onko sinulla suunta johon kulkea. Oletko itse valinnut tiesi tietoisesti vai oletko ajelehtinut, tarttunut ensimmäiseen tilaisuuteen, joka avautuu tai mennyt toisten toiveiden mukaan? Mikä elämässäsi on sinun omaasi, mikä toisen valitsemaa? Toimitko juuri siten, miten haluat vai oletko sidottu johonkin, joka sinua ei palvele?

Ne ovat asioita, jotka unohtuu helposti, kuljetaan omien realiteettien mukaan, perhettä, toisia ihmisiä ajatellen ja kadotetaan se ihminen, joka sisällä elää.

Ja toisaalta, jos elää vain unelmissa, haaveilee, on tyytymätön elämä siltikin kulkee eteenpäin. Aika kuluu ja pian sitä huomaa, että ajatellen vain tulevaa tai vielä pahempaa mennyttä sitä menettää paljon suurempaa. Tämän ajan, tämän hetken.

Siksi ainoa tapa, jonka minä elämältä ymmärrän on elää tätä hetkeä, menneisyydestä oppien ja tulevaisuutta suunnitellen. Vaikka tässä hetkessä ei olekaan kaikkea sitä, mitä toivoo, vaikka se ei ole sitä mitä haluaa se on kuitenkin ainoa mitä meillä on. Ainoa mikä merkitsee. Sillä se on todellisuutta. Ei ole yhdentekevää miten elämänsä elää, ei ole yhdentekevää mitä elämässään kantaa mukana eikä taatusti ole yhdentekevää, miten elämäänsä suhtautuu.

Moni asia voisi olla toisin, mutta tärkein asia on nähdä ne asiat, mitkä ovat oikein, vahvistaa niitä ja etsiä niiden asioiden ympärille hyvä elämä itselleen. Elämä missä on hyvä elää, elämä, missä tuntee itsensä onnelliseksi. Ja siinä samassa muistaa, että onnellisuus on vain mielentila, onnellisuus on valinta, joka ei ole riippuvainen ulkoisista puitteista. Onnellisuus on tila, joka on mahdollista aina, kunhan vain ymmärtää, että materialistisuus, ulkoiset tilat ovat onnellisuudelle merkityksettömiä.

hiljaisuuden hetkiä

2011-02-02T00:01:00.002+02:00

Sain eilen suruviestin, ystäväni mies kuoli. Kuuntelin ja lohdutin häntä ja samanaikaisesti mietin omia kokemuksiani, sitä minkälaiseen muutokseen ystäväni joutuu. Kuinka hänet pysäytettiin ja kaikki väistämättä muuttuu. Olen niin kovin pahoillani hänen puolestaan.

Mutta sellaista se on, elämä. Arvaamatonta, yllättävää. Joskus hyvällä tavalla, joskus huonolla. Joskus me saamme itse valita elämämme kulun, mutta joskus kaikki vain muuttuu ja siihen on vain sopeuduttava.

Muutoksen edessä ihminen on valintojen edessä, mitä elämältä todella haluaa, mihin suuntaan kulkea ja mikä elämässä on aitoa ja hyvää, mikä vääristynyttä tai aikansa elänyttä. Joskus näkymä on karukin, en sano, että ihminen tekisi koskaan vääriä päätöksiä, huonoja ehkä, mutta niilläkin on tarkoituksensa. Mutta vaikka elämässä jotkut asiat ovatkin palvelleet hyvin niin palveleeko ne enää samaa tarkoitusta. Onko niillä uusi merkitys vai ovatko ne painolastia, joka heikentää ja hidastaa? Mikä elämässä on hyvää ja tarkoituksenmukaista, mistä olisi hyvä päästä eroon?

Ystäväni tragedia pysäytti minut miettimään omaa elämääni, omia kokemuksia ja tätä muutoksen hetkeä, jota itsekin elän. Se tekee turvattomaksi, varovaiseksi ja tällä hetkellä joudun keskittymään arkeen, jokapäiväiseen elämään, opettelemaan asiat uudestaan. Se vie voimavaroja moneltakin asialta, jota ehkä haluaisin tehdä, mutta nyt vain on oltava itsekäs ja saatava oma ja lapsien elämä kuntoon. Niin moni asia on vuoden aikana muuttunut, minä olen muuttunut. Olen tehnyt virheitä, olen maksanut niistä oppirahani ja olen oppinut. Prosessi on ollut valtaisa, opettavainen ja hyväksi minulle vaikka tämän tien olisi voinut helpomminkin kulkea.

Ja silti aavistelen, että paljon on vielä edessä, paljon on avautumassa ja paljon tulee tapahtumaan. Mutta niin on tarkoitus, niin itse haluan ja niin on hyvä. Tälläisenä elämä ei voi jatkua, tämä on välivaihetta kaikelta osin. Seuraavat askeleet on vain harkittava tarkkaan. On mietittävä, mitä elämältä haluaa, minkälainen ihminen haluan olla.

Selviytymiskeinoja

2011-01-21T17:47:00.002+02:00

Aina elämä ei ole hyvää. On tapahtumia, jotka saattavat pysäyttää meidät totaalisesti, niitä kuuluisia sekunteja, jolloin elämä muuttuu. Mikään ei ole enää samanlaista kuin ennen. Turvallisuus katoaa, omasta selviytymisestä tulee taistelu, jonka vastausta ei tiedä.

Onneksi näin tapahtuu vain osalle ihmisistä. Suuri osa meistä saa elää tasaista, vakaata elämää, mutta kaikilla ei ole sitä samaa onnea. Minulla ei ollut. Tiedän mistä puhun, kun sanon, että olen etsinyt omat selviytymiskeinoni. Tiedän mistä puhun, kun sanon taistelleeni elämästäni, oikeudestani hyvään elämään.

Selviytyykö traumasta koskaan, ehkä. Toivon niin. On kolme vaihtoehtoa, tuhoutua, taantua tai voimistua. Vain ne kolme. Minä kokeilin kaikkia, ensimmäinen ei onnistunut, elin traumani jälkeen hyvin tuhoisaa elämää. Toinenkaan ei onnistunut, yritin taantua, unohtaa kaiken ja jatkaa elämää. Joten vaihtoehdoksi jäi vain voimistuminen. Selviytyminen ja parantuminen.

Mutta miten selviytyä, miten luottaa jälleen elämään ja mistä tietää onko kaiken käsitellyt, onko kaikki todella historiaa vai harhaa. Voiko sen määritellä ulkopuolinen ihminen, joka tuntee traumaattisen käyttäytymisen? Voiko selviytymisen määritellä itse, osaako ihminen olla riittävän rehellinen?

Olisiko mittarina onnellisuus, elämässä pärjääminen ja työkykyisyys? Avoimuus ja luottamus ihmiseen? Voiko trauman jälkeen enää olla sama ihminen kuin oli aikaisemmin? Entä jos trauma on tapahtunut lapsuudessa ja onnellisuudesta on vain muisto? Jos kyky ajatella on muokkaantunut sisäisen tuskan värittämänä? Onko silloin ainoa keino selviytyä se, että "syntyy uudelleen". Luo uuden identiteetin puhtaalta pöydältä, käy kaikki läpi ja opettelee elämään uudella tavalla aivan kuin opettelisi pyöräilemään. Sitäkö traumasta selviytyminen merkitsee?

Siltä se tuntuu, tuntuu, että raskaan menneisyyden kanssa luottamuksen ihmisiin rakentaa askel askeleelta, luottamuksen rakkauteen tapahtumien avulla ja uskon elämään vain kokemuksen kautta. Sillä jos turvallisuudentunne on kadonnut ja sen on vuosia korvannut valheellinen taistelu olemassaoikeudesta on lähes mahdoton luottaa ihmisiin. Silloin tulee vain oppia elämään. Päivä kerrallaan.

joulu sydämessä

2010-12-22T16:40:00.002+02:00

Minkälaisena sinä kannat joulun sydämessäsi? Onko se velvollisuus, lasten luoma perinne vai aika, joka erottuu arjesta? Onko joulun valmisteluissasi ja joulussa rakkautta, hyvää sydäntä ja lämpöä vai stressiä, kiirettä ja velvollisuuksia? Osaatko rakentaa joulusi sellaiseksi, missä sinun ja läheistesi on hyvä olla vai seuraatko toisten viitoittamia polkuja?

Onko joulusi sellainen, josta nautit? Tuoko se hyvän mielen?

Minulle tämä joulu on muutoksen aikaa, vuosien perinteet rikkoutuivat ja on aika luoda uudet perinteet. On aika miettiä miten jouluni haluan viettää. Lapseni ovat jo isoja, heille tärkeintä on yhdessä olo, jouluruoka. Sadut joulupukista on historiaa, nyt he tuntuvat nauttivan eniten siitä, mitä he saavat antaa kuin mitä lahjoja itse saa. Hinnalla ei ole merkitystä vaan ajatuksella. Viimein olen tänä jouluna saanut toteutettua ajatuksen, että antamisen ilo on tärkein. Vietän ajatusten joulua en materiaalien joulua. Vietän rakkauden ja läheisyyden joulua. Toki perinteikästä sellaista, laatikot on pääosin tehty, piparkakkutaikina on jääkaapissa maustumassa ja perunat imeltymässä.

Minun jouluni on hyvä, mutta väkisinkin tulee mieleeni se, että kaikki eivät ole välttämättä niin onnellisessa asemassa. Minäkin tunnen ihmisiä, joiden joulu on tuskaa. On ihmisiä, joilla ei ole kotia, missä viettää joulun, on ihmisiä, jotka ovat hyvin sairaita ja ihmisiä, joiden rahat eivät yksinkertaisesti riitä laadukkaaseen jouluateriaan. Valitettavasti heitä on olemassa ja sitä on vaikea toimia kaikkien suhteen laupias samarilaisena vaikka haluaisikin. Minä voin vain toivoa heille parasta ja toivoa, että he löytävät joulustaan jotakin hyvää. Ja ennenkaikkea minä voin nöyränä kiittää hiljaa mielessäni siitä, että saan itse viettää hyvän joulun, voin toivoa, että heilläkin on seuraavana vuonna siihen mahdollisuus.

Minä olen viettänyt surullisia jouluja, kivuliaita jouluja. Ehkä siksi osaan olla nyt onnellinen vaikkakin joulu on tällä kertaa erilainen. Ehkä siksi haluan nähdä asiat onnellisina, hyvinä, stressittöminä.

Keskustelin onnellisuudesta tuossa taannoin eräässä ryhmässä. Jälleen kerran tajusin, että onnellisuus on mielen luoma tila. Onnellisuus on valinta, johon voimme vaikuttaa. Olosuhteet vaikuttavat hyvin paljon elämäämme, ne vaikuttavat siihen olemmeko onnellisia. Niin täydellisen onnellinen tuskin voi olla, jos kärsii yksinäisyydestä, sairaudesta, köyhyydestä tai toisen ihmisen julmuudesta. Mutta vaikeassakin tilanteessa voimme etsiä päivästämme onnellisia hetkiä, olkoon ne kuinka pieniä tahansa, keskittymällä näkemään asioita, jotka tekevät meidät onnellisiksi todellisuudessa kykenemme luomaan ympärillemme onnea. Kykenemme nauttimaan elämästä vaikeinakin hetkinä. Tuskin milloinkaan on niin huono hetki, etteikö jotakin löytyisi, josta olla onnellinen. Se tulee vain nähdä, onnellisuus tulee sallia itselleen.

Muistan, kun äitini oli kuolemassa, hän ei enää kyennyt nousemaan sängystä, nukkui suurimman osan ajasta. Hän kärsi kivuista, hänen sydämensä oli hajalla, koska joutui jättämään pienet lapsensa, minut ja läheisensä suremaan. Hänellä ei ollut syytä olla onnellinen, mutta hän halusi olla. Hän etsi päivästään pieniä asioita, joskus se oli lumisateen katseleminen, joskus hän nautti, kun luin hänelle runoja. Tuli onnelliseksi saunassa käymisestä vaikkakin se tehtiin paareilla. Häneltä opin asenteeni ja se on auttanut hyvin usein. Se auttoi viime vuonna jaksamaan, kun olin hyvin sairas. Se on auttanut surussani, yksinäisyydessä. Ja se on auttanut minua auttamaan ihmisiä. Antamaan heille lohtua. Silloin kun onnellisuus tulee sydämestä se sulattaa kovimmankin jään.

Niin minä uskon ja minä toivon kaikille oikein onnellista joulua koko sydämestäni. Toivon, että te voitte nauttia joulustanne ja sallitte joulumielen tulla sydämeenne. Olkoon joulunne minkälainen tahansa, nauttikaa siitä. Olette sen ansainneet.

Voiko toista ymmärtää?

2010-12-14T13:42:00.004+02:00

Niin, voiko toista ihmistä koskaan ymmärtää täysin? Voiko samaistua hänen tilanteeseen, voiko auttaa? Voiko toisen ihmisen parantaa? Voiko hänelle antaa neuvoja, ohjata elämässään?

Ongelma on siinä, että vaikka kuinka yritämme me katsomme asioita aina omalta näkökulmaltamme, siltä kantilta, joka meidät on opetettu näkemään. Toinen ihminen elää erilaista elämää, hän on kokenut erilailla elämän, hän on persoonaltaan erilainen. Minä voin vain kuvitella ymmärtäväni, voin yrittää parhaimpani, mutta en koskaan voi nähdä mitä hän kokee. Vai voinko? Voisiko ihmisellä olla kyky samaistua, voiko hänellä olla niin paljon kokemusta asioista, että hän osaisi nähdä teoreettisesti mitä toinen käy läpi? Ja toisaalta voiko sitä samaistua toisen ihmisen tilanteeseen vai kuvitteleeko sitä vain empaattisuudellaan miltä toisesta voisi tuntua.

Sillä ihmisen elämässä on yksi ainutlaatuinen asia, me olemme täysin uniikkeja. Jopa identtiset kaksoset ovat kokemuksiensa ansiosta täysin uniikkeja. Saati sitten täysin eri ympäristössä asuneet. Erilaisia ihmisiä tavanneet, olkoon he kuinka sukulaissieluja he ovat aina erilaisia. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Siksi me voimme ymmärtää vain itseämme ja yrittää ymmärtää muita. Ja tämä pätee myös auttamiseen, parantamiseen. Loppujen lopuksi ihminen on itse paras auttajansa. Hän valitsee elämänsä ne asiat, joihin hän voi vaikuttaa ja vaikka kuinka yrittäisimme kannatella todellisuudessa voimme vain tarjota hänelle apumme, hän päättää ottaako hän sen vastaan.

Tässäkin on tärkeintä luottamus, luotatko toiseen ihmiseen. Uskotko hänen sanaansa. Onko hän luottamuksen arvoinen. Miten hän käyttäytyy sinua kohtaan, arvostaako hän sinua, rakastaako sinua ihmisenä, kunnioittaako hän sinua ja sinun valintojasi. Auttaako hän sinua pyynteettä vai omanedun tavoitteena.

Sillä se etu on niin valitettavan usein olemassa. Se etu voi olla itsensä viihdyttäminen, oman hyödyn tai edun tavoittaminen. Kaikkihan loppuviimein ovat itsekkäitä tai heidän pitäisi olla. Mutta terve itsekkyys ei satuta toista ihmistä, terve itsekkyys ei loukkaa vaan antaa vähintään yhtäpaljon takaisin kuin saakin. Se on vaihtokauppaa. Se on molemminpuolista hyötyä, nautintoa, joka jaetaan. Silloin kuljetaan samaa suuntaa, silloin molemmat saavat ja tasapaino säilyy. Mutta kun katsoo elämää kuinka usein on näin?

Silloin, kun on elämässä siinä onnellisessa tilanteessa, että elämässä on ihminen, johon voi luottaa voi häneltä pyytää apua ja tukea, koska tietää, että vaikka joskus on aikoja, jolloin joutuu turvautumaan toiseen tulee vielä hetki, jolloin kykenisi maksamaan avun takaisin ja silloin tietää, että vaikka toiseen tukeutuukin niin itse tekisi täysin saman, sitä auttaisi, jos toinen tarvitsisi. Ja sen takia toista ihmistä, jonka kanssa on luottamus rakentunut haluaa auttaa, haluaa tukea. Koska tietää, että hän tekisi samoin.

Mutta jos asiaa jatkaa eteenpäin, niin eikö voisi sanoa, että jos itse toimii pyynteettömästi, tukee toisia, auttaa ja tekee osansa ilman, että odottaa apua niin eikö itse saisi tukea ja apua silloin kun itse tarvitsee? Eikö se kuulu maailmankaikkeuden lakeihin, että kun autat tulet autetuksi? Tee toiselle se, minkä haluat itsellesi tehtävän? Näinhän elämä kulkee, jos vain sen sallii kulkevan. Jos päästää ihmisen lähelle, jos luottaa häneen ja elämään. Sillä puoli tiehen on tultava vastaan, heikolla hetkellä on sanottava anteeksi, tarvitsen sinua. Voitko auttaa. Sillä kukaan ei näe sinun lävitsesi, kukaan ei tule hakemaan varta vasten sinua eikä kukaan voi auttaa, jos et anna hänen auttaa.

Siihen elämä perustuu, siihen, mitä loppuviimein itse valitsemme. Ehkä meillä on tehtävämme, heikkoutemme ja haasteemme, mutta kuinka ne vastaanotamme on meidän tehtävämme. Hyvinkin sairas ihminen saattaa joskus olla paljon onnellisempi kuin täysin terve yksilö. Hyvinkin rakastavassa suhteessa elävä voi olla onnettomampi kuin yksinelävä. Me olemme elämämme valtiaita ja valitsemme sen, miten sydämessämme asiat koemme. Siihen voi oppia, voi oppia kontrolloimaan ajatuksiaan, kääntämään ne positiivisiksi. Sillä onnellisuuteen on aina mahdollisuus. Jos vain haluamme. Elämässä on aina jotakin, josta voimme olla onnellisia, tässäkin hetkessä, jokaisessa päivässä. Joskus niitä on enemmän, joskus vähemmän. Mutta aina on jotakin, josta voimme olla kiitollisia. Aina.

Rakkaudesta

2010-12-12T23:42:00.002+02:00

Kuinka monella eri tavalla voimmekaan ilmentää rakkauttamme, saada tuntea tuo uskomaton voima ja puhdas energia. Joskus se tulee hyvin hellänä energiana, joskus pauhaavana voimana, joskus lähes sydäntäsärkevänä kaipuuna. Ilona, riemuna, lämpönä sydämen. Niin kauniina ja niin puhtaana. Rakkaus todellakin puhdistaa kaiken, se tekee maailmasta paremman ja antaa uskoa tulevaan, voimia jaksaa elämän haasteet ja ennenkaikkea se antaa uskomattoman puhtaan ja kauniin tunteen.

Kuinka hienoa on joka kerta kuulla, nähdä ja kokea rakkautta. Toisen kertomana, itse kokemana. Ja kuinka ihana on välittää rakkautta. Pyynteettömästi, palavasti, ystävyydellä ja joskus täydellä omistautumisella, intohimona. Kuinka upeaa on huomata, että toinen kykenee vastaanottamaan rakkauden ilman pelkoa, ilman epäilyä, ilman huolestumista. Sillä se ei ole aina itsestään selvyys. Hyvin moni nykyisin on kylmettänyt sydämensä.

Niin kovin moni on sanonut minulle, että minusta aistii rakkauden. Tiedä sitä sitten, mutta olen iloinen, että heille on jäänyt se tunne. Ehkä maailmassa on pyynteettömyyttä niin kovin vähän, positiivisia ihmisiä, jotka aidosti välittävät. Ja heidän kohtaamisensa on aina ollut minulle yhtä suuri ilo. Ne kohtaamiset tallentuvat sydämeeni ja kannattelevat minua vaikeina hetkinä. Muistan erään naisen, joka otti minuun yhteyttä vaikeassa tilanteessaan, kun vastasin hänelle ja tarjosin apuani hän kertoi jälkikäteen häkeltyneensä viestistäni. Hän sanoi niin harva ihminen pyynteettömästi haluaa auttaa toista ihmistä. Niin, mistäköhän se johtuu? Mihin on kadonnut aito välittäminen. Minun ongelmani, kun joskus on se, että välitän liikaakin. Asetan oman elämäni syrjään, jos toinen tarvitsee apuani. Olkoon hän tuntematonkin.

Ehkä se on universaalista rakkautta, puhdasta halua auttaa toista ihmistä. Sillä loppuviimein ihminen tarvitsee vain toisen ihmisen, joka rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on. Ihmisenä niine kaikkine heikkouksineen. Joskus se on hyvin vaikeaa nähdä ihmisestä se puhdas olemus, hyvää hänestä etenkin silloin, jos hän on toiminnallaan loukannut toista ihmistä tai itseään. Muistan, kun eräällä asiakkaallani oli erittäin vaikea nähdä eräästä ihmisestä mitään hyvää. Ymmärsin häntä erittäin hyvin, tuo ihminen oli satuttanut asiakastani erittäin julmalla tavalla. Mietin pitkään, miten saisin asiakkaani näkemään hänet hyvänä ihmisenä ja antamaan anteeksi. Minun oli mentävä hyvin syvälle, nähtävä tuo ihminen aivan eri valossa, myötätunnon kautta. Nähtävä hänen sielunsa kaiken sen kuonan lävitse, jota hän oli itseensä elämänsä aikana kasvattanut. Ja kyllä tuossakin ihmisessä oli hyvää, löysin hänestä jotakin jota rakastaa. Välitin sen tiedon asiakkaalleni ja oli yksi huippuhetkiä nähdä, että kaikesta huolimatta ihminen kykenee ymmärtämään, antamaan anteeksi ja näkemään toisesta ihmisestä hyvää.

Siihen meidän kaikkien pitäisi kyetä. Ei kaikkia ihmisiä tarvitse rakastaa, vaikka siihenkin pystyy. Uskon siihen, rakkautta nimittäin voi olla hyvin monenlaista. Mutta lähimmäisiään. Heitä, jotka elävät rinnallamme, joko lähellä tai kauempaa. Kuuluvat elämäämme joko päivittäin tai harvemmin. Heitä me voimme rakastaa, heitä meidän kuuluu rakastaa. Ja se rakkaus ilmentyy jokaiselle erilailla. Lapselle, rakkaimmalle, ystävälle, sukulaiselle. Mutta jokaisessa heissä on sama olemus. Välittäminen ja toisen parhaimman haluaminen. Ja jotenkin jos vain uskoisimme siihen, että meitä rakastetaan, jos kykenisimme rakastamaan enemmän elämämme olisi niin paljon helpompaa. Niin. Rakkaus on voima, joka parantaa kaiken. Rakkaus on parasta kaikista. Rakastakaa ihmiset, niin monella tavalla kuin vain osaatte ja ennenkaikkea sallikaa ihmisten rakastaa teitä, avoimesti, luottamuksellisesti. Olette sen arvoisia.

Ajatuksemme voimasta

2010-12-11T12:46:00.004+02:00

Meillä jokaisella on jotakin, jota haluamme elämältämme. Joskus se on hyvinkin maallista, kuten parempi koti tai etelänmatka. Joskus haluaisimme tulla terveeksi tai haluaisimme löytää työpaikan, jossa viihdymme. Monella haave liittyy rakkauteen, joko uuteen tai uudistettuun. Mutta se, meillä on yhteistä, että aina me haluamme jotakin tai sitten olemme masentuneita. Vähintään haluamme säilyttää onnellisen elämämme tai pysyä terveenä. Mutta ihmisluontoon kuuluu haluta jotakin, sillä se on kehityksen edellytys. Se on elämän ehto.

Mutta joskus olemme liian alistettuja halutaksemme mitään. Tai liian vaatimattomia emmekä usko itseemme. Sekin on mahdollista. Meille on saatettu lapsesta asti uskotella, että haluaminen on väärin, että meidän tulee olla nöyriä ja kuuliaita. Tyytyä siihen mitä meille tarjotaan. Mutta todellisuudessa ei elämä meille mitään tarjoa, jos emme itse itseemme usko. Kaiken työn loppuviimein teemme itse, mutta tärkein työ on tietää, mitä elämässä haluamme.

Meidän tulee nähdä itsemme siinä elämässä, mitä haluamme, meidän tulee uskoa sen olevan mahdollista ja sen jälkeen on rakennettava suunnitelma askel askelmalta. Mutta toisaalta on jätettävä varaa yllätyksille, muutoksille ja avautuville mahdollisuuksille. Mutta tärkein on uskoa itse siihen, että sellainen elämä on mahdollista. Uskoa, että itsestään on toteuttamaan oma unelmansa. Sillä ihminen saa sen, mihin uskoo, mutta tärkeintä on tietää, että hyvin usein ihminen saa sen, mitä eniten pelkää. Sillä me pelkomme avulla visualisoimme pelkomme todeksi. Ei aina, mutta usein. Negatiiviset ajatukset ovat valitettavasti hyvin voimakkaita ja ihmisluonto on rakennettu purkaamaan negatiivisia ajatuksia ja valitettavasti paras tapa purkaa negatiivisuutta on kohdata pelko. Ja koska elämä haluaa meidän kehittyvän niin silloin meille avautuu tilaisuuksia kehittyä.

Tämä on aika julma tapa, tiedän. Oma äitini pelkäsi maailmassa eniten sitä, että hän kuolisi kivuliaaseen syöpään aivan kuin isänsä. Ja se tapahtui hänelle. Tämä on vain yksi esimerkki. Niitä on monia, uskokaa pois. Mutta toisaalta jokaisella on mahdollisuus kohdata pelkonsa myös toisella tavalla, ilman negatiivisuutta. Ajatuksen voimalla. Sillä ajatus on erittäin voimakas elementti moneen asiaan. Hyvin voimakas. Sillä voi parantaa, tuhota, eheyttää ja rikkoa. Siksi on tärkeää tiedostaa omat ajatuksensa. On tärkeää tietää, mihin ajatuksella kykenee. Sillä ajatuksilla muokataan elämää, omaa ja toisten. Joskus ajattelemattomuudellamme on hyvin suuret seuraukset, pieni sanontamme voi satuttaa hyvin paljon, mutta toisaalta taas se voi olla erittäin kantava voima.

Muistan, kun eräs ihminen oli hyvin vaikeassa elämäntilanteessa, hän oli alkoholisti, masentunut ja eli hyvin väkivaltaisessa suhteessa. Mutta ei osannut irtaantua, muuttaa suuntaansa. Hän soitti eräälle parantajalle, joka on ystäväni. Tämä parantaja on joskus suustansa hyvin suorasanainen ja puhuu usein intuitiivin mukaisesti. Parantaja sanoi suoraan ystävälleni, että sinä tulet kuolemaan, jos et muuta tapojasi. Ota likka itseäsi nyt niskasta kiinni ja alat ottamaan vastuun elämästäsi. Ystäväni kertoi parantajan sanat minulle ja minä ensin kauhistuin, kuinka ihmiselle edes voi sanoa tuolla tavoin, mutta sitten ystäväni sanoi, että se pysäytti, pisti ajattelemaan. Nuo parantajan sanat olivat juuri sitä mitä hän tarvitsi. Ystäväni on hyvin ronski ihminen, suorasanainen itsekin, joten tuo tyyli sopi hänelle. Itselleni se olisi ollut aivan liian syyllistävää, pelottavaa, mutta hänelle ne olivat oikeita sanoja. Niiden avulla hän kykeni etenemään elämässään edes hieman parempaan suuntaan.

Niin ihmisille on vaikea puhua, koska sanat tulee asetella ihmisen olemuksen mukaan. Sitä mitä minä sanoisin sinulle en voisi sanoa esimerkiksi puolisolleni tai jollekin asiakkaalleni. Sillä jokainen meistä on yksilö. Niin minä kuin sinäkin. Mutta onneksi meillä on aina olemassa yksi täysin pettämätön keino suojautua. Pyynteetön, hyvä tahto itseä ja toista kohtaan.

Kärsimättömyydestä

2010-12-10T12:36:00.003+02:00

Kuinka usein sitä ihmisellä onkaan suuret haaveet, suunnitelmat ja ajatukset tulevaisuudesta ja silti niin pienet eväät niitä toteuttaa. Kuinka usein sitä lamaantuu ja pettyy, kun pitäisi avata silmät ja nähdä, että kyllä asiat etenevät, mutta paljon hitaammin kuin itse on suunnitellut. Niin me harvoin osaamme olla realistisia, kärsivällisiä. Tai sitten emme usko itseemme, että haaveillamme olisi mahdollisuus toteutua.

Niin, kuka sanoo, että visualisointi olisi turhaa. Se vain vie joskus aikaa. Luin Kausi Helvetissä nimisen kirjan syöpäsairaasta tällä viikolla. Kukaan lääkäreistä ei antanut tuolle sairaalle minkäänlaista toivoa, mutta joka päivä tuo nainen visualisoi kasvaimen parantuvan ja näki mielessään itsensä terveenä. Hän uskoi parantuvansa, uskoi selviytyvänsä. Ja hän selvityi. Tosin ei täysin terveenä, koska sytostaatit ja sädehoito vaurioitti hänen elimistöään, mutta hän eli 12 vuotta sairastumisen jälkeen.

Kirjassa hän kertoi, että jokainen hänen tapaamansa syöpäpotilas, joka oli lannistunut eikä uskonut tulevaan ei selviytynyt. Miksi näin tapahtui, sitä en tiedä, ehkä he sisimmässään pelkäsivät niin paljon. Ehkä heillä ei riittänyt rohkeutta uskoa, että he selviytyisivät.

Niin pelko lamaannuttaa, pelko luo epäonnistumista. Toisaalta sitä tekee myös kiirehtiminen ja hätiköintikin. Asioille tulee antaa aikaa toteutua. Sitä vain tulee luottaa, että kun on riittävän vahva visio asiasta, uskoo siihen niin kyllä kaikki järjestyy juuri niin kuin on tarkoituskin. Ja minä uskon, että meitä kyllä autetaan, kunhan me vain sallitaan avun tulla vastaan. Meitä ohjataan, tuodaan tilaisuuksia eteemme kunhan vain me pidämme silmämme avoinna. Sillä elämä haluaa meidän parastamme, kunhan me vain itsekin sitä haluamme.

Niin moni puhuu yhteensattumista, siitä kuinka heitä autetaan silloin, kun he itse apua eniten tarvitsevat. Silloinkin, kun he eivät osaa sitä itse hakea. Näin minulle kävi henkiparannuksen kanssa. Uskoin toki, että henkiparannus on mahdollista, uskoin sen voimaan, mutta jostain syystä en koskaan pyytänyt apua sitä kautta. Ei tullut mieleen. Ei edes silloin, kun olin hyvin pahassa kunnossa. Niinpä eräs ystäväni soitti minulle ja sanoi ota yhteyttä tähän numeroon ja mietin asiaa pitkään. Mutta jokin sai minut soittamaan, kun olin heikoimmillani. Ja kiitän itseäni edelleen siitä, että soitin.

Niin, meille todellakin tarjotaan tilaisuuksia, mutta jos emme tartu niihin käsiksi niin emme koskaan tule edistymään suunnitelmissamme. Asioita ei tehdä meidän puolesta, itse me työmme teemme. Siksi meidän tuleekin kiirehtimättä pitää silmämme auki ja odottaa oikeaa hetkeä toimia. Kärsivällisyytemme kyllä palkitaan, kunhan vain luotamme siihen, että maailmassa on paljon asioita, joita voimme saavuttaa.

uusi alku

2010-12-09T18:01:00.005+02:00

Elämä on tässä ja nyt. Se mitä olen aiemmin kokenut on tällä hetkellä taaksejäänyttä aikaa. Nyt tarvitsen etäisyyttä kaikesta, uuden alun ja uudet ajatukset. Kun aloitin reilu vuosi sitten kirjoittamaan tätä blogia olin hyvin sairas, mutta ennenkaikkea olin aivan eri ihminen. Kaikella tavoin, mutta silti sisimmässäni olen aina minä. Sama ihminen ja niin on hyvä. Niin on tärkeää, mutta kokemukset muuttavat ihmistä, elämänmuutokset koulivat ja on aika tutustua tähän hetkeen. Siirtää syrjään hetkeksi menneisyys ja elää tätä päivää.

Nyt on aika katsoa tulevaan enkä halua painotaakkoja, joita tämän blogin niin moni kirjoitus tuntui minulle itselleni henkilökohtaisesti antavan. Tuhansia sanoja, satoja kirjoituksia, jokaisella niillä on merkityksensä, mutta silti samalla kuinka tarpeettomia ne nyt ovat, kuinka kaukaiselta nuo asiat nyt tuntuvat. Niin silloin se oli tärkeää kirjoittaa, se piti elossa ja onhan kirjoittaminen on edelleen tärkeää. Ajatukset vain on saatava ulos, tekstin muotoon. Mutta mikä on se formaatti ja tapa tuoda niitä julki. Kuinka avoin haluan olla elämälle ja läheisilleni. Haluanko suojata itseäni väärinkäsityksiltä tai toisinajattelijoilta. Vai haluanko uskoa edelleen, että kaikella on tarkoituksensa ja sananvapaus on olemassa.

Sen aika näyttää, onko tällä blogilla enää tulevaisuutta, tarkoitusta tai kykeneekö se kasvamaan uutta alkuaan. Tarve kirjoittaa ei ole kadonnut, ehkä minä naivisti vielä uskon, että minulla on jotakin sanottavaa, että sanoillani voisi vieläkin olla jokin tarkoitus ja niillä olisi jollekin jotakin annettavaa.

Katsotaan, mahdollisuus on olemassa.

Heikkona hetkenä

2010-11-14T23:50:00.002+02:00

Sairastuessa on valitettavasti myös niitä vaikeita päiviä. Hetkiä, jolloin kivut ovat liian suuria. Hetkiä, jolloin ei ole voimaa ja energiaa elämiseen. Voi vain olla. Silloin voi vain itkeä avuttomuuden tunnetta, johon elimistö tahtomattaan pakottaa.

Silloin voi vain lepää ja antaa elimistölle sen tarvitsema rauha, jotta elimistö kykenisi toipumaan. Joskus on ehkä mahdoton myöntää olevansa heikko, se voi satuttaa jopa enemmän kuin kovimmitkaan kivut. Se voi pelottaa niin paljon.

Minä uskon, että joskus taisteleminen sairautta ja heikkoutta vastaan on väärin. Joskus se voi estää parantumisen ja on annettava periksi. Myönnettävä, että elimistö on heikossa kunnossa ja on kunnioitettava kehon tuntemuksia ja annettava sille sen tarvitsema rauha, jotta se kykenisi parantumaan.

Ihminen monta kertaa arvoittaa itsensä sen mukaan, mitä hän tekee. Se on väärin, sillä tärkein on ihminen itse. Rakkaimmille riittää, että on olemassa. Sen minä opin omasta sairastumisesta. Minä olin läsnä liikkumattakin, minä olin olemassa ja lapsilleni se riitti.

Kun olin hyvin sairas, ajattelin, että ainoa, mihin kykenin vaikuttamaan elämässäni oli se sanaton viesti, oma olemukseni, joka kertoi heille, että kaikki on siltikin hyvin. Minusta se on tärkeintä parantumisessa. Luoda itselleen sisälleen rauha, joka sallii myös sairastumisen. Siihen ajatukseen on turvallista nojautua, sen ajatuksen varassa jaksaa vaikeimmatkin päivät levollisella mielellä, ilman pelkoa turvattomuudesta.

Ei ole mitään syytä olla vihainen tai peloissani. Sairastuminen ja tilanteen pahempi hetki on vain merkki siitä, että on aika hiljentyä ja keskittää voimat parantumiseen. Kyllä heikoillakin hetkillä voi toivoa aikaa, jolloin kaikki on paremmin.

Ajatuksia rakkaudesta

2010-06-12T12:59:00.009+03:00

Löysin sattumalta tämän naisen lauluja, kuinka kauniita hänen sanoja hänellä onkaan, kuinka kaunista sanoitusta. Linkitin laulut niin, että ne avautuvat omalle sivulleen ja itseasiassa kirjoitin tekstit laulujen soidessa, joten ne antavat sanoilleni tunnelmaa. Viimeisin kappale on todellinen helmi musiikillisesti, se antoi voimaa uskoa elämään. Sitähän musiikki aina on tehnyt minulle. Kertonut joskus elämästäni paljon paremmin kuin minä itse.

Chisu - En enää pelkää
Niin, kuinka paljon pelko loppuviimein ohjaa meitä. Kuinka paljon parisuhteemme perustuvat siihen, että on turvallista olla toisen vierellä. Ehkä joskus sitä valitsee toisen sen perusteella, että on hyvä ja suojaisa olla. Mutta voiko parisuhde toimia pelkästään sillä perusteella, voiko se toimia pelon estämisen pohjalta? Pelko on ihmisille loppuviimein hyvin tyypillinen alitajuinen tunne.

Toki moni muukin vaikuttaa parisuhteeseen, fyysinen ja henkinen rakkaus on tärkein osa-alue, joillekin elämä on vain helpompaa toisen kanssa. On järkevää jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa. Ja olemmehan me laumaeläimiä. Eikö vain?

Mutta kuinka moni meistä on riittävän vahva olemaan yksin, itsenäisesti ja nauttimaan siitä kaikilla sielunsa voimin. Onko parisuhde kaiken sen oman nautinnon jakamista vai onko se sitä, että on parempi olla toisen kanssa. Etsimmekö omaa turvaamme, omaa rakkauttamme toisen ihmisen kautta? Haluammeko jakaa nautintomme, rakkautemme vai haluammeko toisen elämään saadaksemme nautintoa ja rakkautta? Hyvin tärkeitä kysymyksiä, mutta uskallammeko vastata niihin.

Niin, ihmisen tulee ensin rakastaa itseään, jotta hän voi aidosti rakastaa toista ihmistä, mutta kuinka sen tehdä. Kuinka osaa rakastaa elämää itsenäisenä, olla muuttumatta parisuhteessa? Voiko sellaista kumppania löytyäkään, jonka kanssa uskaltaisi ja voisi olla oma itsensä ja jolle kelpaisi juuri sellaisena kuin on?

Chisu - Mun koti ei oo täällä
Sillä onko riski, että parisuhde pohjautuukin onnen etsimiseen, jolloin sitä saa etsiä ikuisuuden? Koska ihminen ei kykenekään näkemään, että se onni oli kokoajan läsnä. Se onni olikin ilman ulkoista rakentamista. Ja jos onkin rakentanut oman onnensa väärälle pohjalle voiko se koskaan toimia?

Jos käykin niin, että sitä rakentaa sitä elämää yhdessä toisen kanssa, taistelee saavuttaakseen elämän. Ja entä jos tulee hetki, kun näkeekin, että koko elämä on rakennettu aivan väärille perustuksille. Olisikin tullut keskittyä itseensä, rakkaaseensa eikä itse elämään.

Mitä tapahtuu, jos havahtuu keskellä elämäänsä, että on tehnyt vääriä valintoja, mutta ovatko ne sittenkään vääriä vai onko ihminen nähnyt ne väärällä tavalla? Entä jos se, mikä tulee korjata onkin oma asenne, oma itsensä sisäisesti eikä ulkoinen elämä.

Chisu - Lähtö
Mutta joskus on hyvin vaikeaa pysähtyä. Nähdä oma tilanteensa, mikä on oikea ratkaisu, mitä tulisi tehdä. Onko elämässä tarpeen konkreettisia muutoksia vai riittääkö pelkkä sisäinen muutos. Se on jokaisen ihmisen elämää, se on vaikeaa sanoa toiselle mikä hänen elämässään on vikana. Kuka uskaltaa ottaa edes sen vastuun?

Todellisuudessa, jos sydämessä on rakkautta toista kohtaan, onko se merkki, että kaikki on korjattavissa vai onko edes mikään rakkaus tarkoitettu ikuiseksi?

Chisu - Yksinäisen keijun tarina
Ehkä me ajansaatossa muutumme ja meidän tuleekin muuttua sen mukana. Kantaa elämässään se, mikä on tarpeen ja kaikesta muusta tulisi luopua. Niin, jokainen meistä ihmisistä on syntynyt tänne rakastamaan, olemaan onnellinen. Muistan ensimmäisen lapseni, hän oli aivan kuin minä pienenä. Niin tasapainoinen, onnellinen lapsi. Mutta valitettavasti meidän ihmisten elämään tuodaan vaikeuksia, joskus ne tekevät paratiisistakin, keijustakin surullisen ajoittain. Mutta onko se tarpeen? Voiko nuo ongelmat nähdä toisin, voiko sydän olla onnellinen elämästä huolimatta?

Chisu - Miehistä Viis!
Ehkä me tarvitsemme asennetta ja uskoa itseemme. Uskoa siihen, että meillä on elämässämme kaikki mitä tarvitsemme. Sillä niinhän se on. Meidän tulisi nähdä oma elämämme uudella tavalla. Nauttia siitä, mitä meillä on ja suhteuttaa se elämäämme.

Okei, jos elämä on vaikeaa sitä on vaikeaa kiittää elämästään. Muistan kyllä sen itsekin, kun terveys meni oli vaikea löytää positiivista elämästään. Sitä näki vain kipunsa, näki rajoittuneen elämänsä, näki vain kärsimyksensä. Mutta ajattelin, että mulla on toivoa, kukaan ei ollut sanonut, että kuolisin. Siis minulla oli toivoa. Toiseksi minulla oli hyvä koti, vaikka sieltä en voinut poistua, minulla oli seinät jota rakastin. Samoin minulla oli perhe, mies, joka auttoi minua. Minulla oli lapset, jotka nauttivat äidistään vaikka hän ei kyennyt liikkumaan juurikaan.

Ja tosiaan nyt, elämä on muuttunut. Minä olen yksin, mutta minulla on ystäväni ja edelleen minulla on toivoa, että jossakin maailmassa on ihminen, joka saattaisi jopa pitää ajatuksesta, että rakastaisi minua. Joten mitä murehtia.

Näin ihminen kykenee muuttamaan epäonnensa. Näin hän kykenee näkemään vahvuutta omassa elämässään vaikka kaipaisikin elämäänsä jotakin lisää. Sillä aina voi nähdä asiat positiivisesti. Aina!

Tarina vahvuudesta

2010-06-06T16:35:00.003+03:00

Luin herkkyydestä ja muistin vahvasta tammesta, joka jykevänä seisoi aukiolla. Sen vieressä oli notkeita pajuja ja ihmiset näkivät vain tuon tammen, uljaana ja vahvana. Kuitenkin tuli myrsky ja aamun valjetessa tuo vahva tammi oli kaatunut ja pajut olivat edelleen pystyssä.

Miksi?
Vain ja ainoastaan siksi, että tuo tammi oli ehkä jykevä, mutta sillä ei ollut pajujen kykyä muokkaantua myrskyn alla. Tammi kaatui, koska se otti itseensä kaikki myrskyn voiman, pajut säilyivät, koska ne kykenivät taipumaan lähes maahan asti ja myrskyn laantuessa ne olivat ehjiä ja nousivat uudelleen vahingoittumattomina.

Minä olin aikoinaan tuo tammi, otin iskut vastaan, kaiken myrskyn, elämän epäonnen ja en antanut niiden vaikuttaa itseeni. En itkenyt, en ainakaan ihmisten aikaan. Minä hymyilin.

Muistan jo lapsena, kun ihmiset olivat julmia, minä hymyilin ja otin vastaan mitä sain. Kun äitini sairastui minä taistelin hänen puolestaan, olin vahva tai yritin olla. Hänen hautajaisissaan jatkoin rooliani, aivan kuten työelämässä, lasteni kanssa, kaikkialla. Purin hammasta ja pidin kulissini. Ei väliä kuinka rikki sisältäni olin, pääasia, että edes jollakin tavalla asiat hoituivat. Mutta siinä vahvuudessaan minä sairastuin niin usein, uuvuin, lannistuin ja viimein tämä tammi kaatui lopullisesti niskavamman myötä.

Silloinkin yritin sinnitellä samaan tahtiin, mutta se oli mahdotonta. Jouduin viimein murtumaan täysin. Mietin, jos olisin ollut paju, olisin myöntänyt ihmisyyteni, sen, että surra saa. Saa olla heikko olisin selvinnyt paremmin. Sillä pajulla on vielä yksi vahvuus tammeen verrattuna, se on laumaeläin, paju kasvattaa rinnalleen toisia pajuja, yhdessä ne ovat vahvempia, tammi taas on yksin, sen siemenet lentävät kauas.

Ehkä juuri siinä on yksi pajun vahvuuksista, se ei pärjää yksin, kun myrsky tulee yhden rungon sijaan sen iskuja ottaa vastaan useat ohuet rungot, joten iskujen voima jakaantuu ja se tuntuu helpommalta.

Juuri siihen ystävyyskin perustuu. Jakaessa asiat on vähemmän kannettavaa ja kun jakaa asioitaan, sallii totuuden tulla ilmi ja sallii itsensä olla heikko on itseasiassa paljon vahvempi kuin koskaan voi ymmärtää.

Ehkä nyt on aika kysyä, kumpi minä tällä hetkellä olen, olenko minä avoimuudessani ja tunnustetussa heikkoudessani heikompi kuin aikaisemmin vai onko siinä kaikessa minun vahvuuteni ydin. Siinä, että uskallan olla heikko. Ja vaikka elämässäni on moni asia kesken, moni asia eritavalla kuin haluaisin olen silti onnellinen. Sillä onnellisuus ja kyky rakastaa on taito, ei ulkoisista asioista kiinni oleva ominaisuus. Se, että olen onnellinen ja rakastan ei enää kysy aikaa, paikkaa tai tapaa, se on minun taitoni tapahtui elämässä mitä tahansa. Ehkä tarvitsin tämän ajan, nämä muutokset nähdäkseni tämän totuuden itsessäni.

Runoja

2010-06-02T23:38:00.005+03:00

Olin lapseni juhlassa, jossa julkistettiin luokan lehti ja siellä oli lapseni runoja. Niitä oli ilo lukea. Mietin, miksi ihmeessä lopetin joskus runojen kirjoittamisen? Se oli hauska harrastus.

En kai oikein uskonut itseeni, kunnianhimoni oli suuri, mutta en uskaltanut julkistaa niitä, kokeilla niitä mihinkään kilpailuun, mutta tänään taas kaivoin tuon vanhan blogini esiin ja no julkistetaan ne nyt tässä, jos niistä jotain iloa nyt jollekulle olisi. Sillä kuin luin niitä ajattelin, että kauniitahan nämä ovat.

Pienellä hiomisella niistä voisi jopa saada jotakin. Pitääkin miettiä asiaa, onko se sen arvoista, haluanko sitä enää?

Elämänpyörämme

Hiljaa säde säteeltä elämänpyörämme pyörii.
Kulkee eteenpäin valitsemallaan tiellään.
Ylämäkeä, alamäkeä,
välillä kaatuen.

Tasaista asfalttia, alavaa peltoa.
Toisena hetkenä mutkittelevaa polkua,
rämeikköä, kaunista niittyäkin.

Pyöriessään matkallaan se
kohtaa auringon, sateen, pakkasenkin.
Välillä niistä kärsien, välillä iloiten.

Kaikesta välittämättä se pyörii.
Hidastellen, joskus elämän intoa kirmaillen.

Aina vain eteenpäin, ei koskaan taaksepäin.
Kunnes se saapuu perille paikkaan ja aikaan tarkoitettuun.
Hetken se levähtää ja aloittaa jälleen alusta.

Minuuteni

Koska sinä synnyit minuuteni?
Kasvoitko rinnallani kaiken ajan?

Huomasitko arkuuteni, silloin kun astelin ensimmäisen kerran kouluun?
Kapinoitko rinnallani murrosiän tuivereissa?

Minä uskon, että sinä olet ollut aina olemassa,
seissyt rinnallani ja antanut minun etsiä sinua.
Olet erossa minusta, mutta silti niin kiinni,
että välillä en tiedä oletko sinä sinä
vai onko minuuteni jotain aivan omaani.

Mutta vaikka kuinka tekisin virheitä,
kuinka kapinoisin sinua vastaan etsiessäni suuntaani
sinä muistutat minua olemassa olostasi ja herätät minut hymyyn.
Minuuteni on aina ollut ja minun tehtäväni oli vain löytää se.

Uudistuminen

Elämän virtaa minä kuljen
toivoen laineiden hyväilevän hellästi lanteitani.
Haluan virran kuljettavan minut turvallisesti satamasta toiseen
omaan kohtalooni määriteltyjä reittejä pitkin.

En kaipaa myrskyjä, en aavaa yksinäistä vaan
myötävirtaan toisten seurassa haluan edetä.

Mutta en voi uudistua pumpulissa,
minä tarvitsen karikkoni.
Minun täytyy eksyä ja kadota elämän tuiskeisiin.

Vaikeiden kausien jälkeen jälleen huomaan,
että virta on vienyt minua eteenpäin,
se suuntaa kohti parempaa huomista.

Sillä ilman uskallusta
jäisin paikoilleen ja kuihtuisin pikkuhiljaa pois.
Silloin satamillani ei olisi merkitystä,
ei elämälläni niin tärkeällä.

Elämä

Elämä lipuu ohitseni enkä minä näe sitä.
Olen vankina omissa ajatuksissani, murheissani
ja samanaikaisesti päivät kuluu,
vuodet vierivät enkä minä ollut läsnä.

Sitten havahduin ja tajusin,
että tämä oli se elämä,
en vain koskaan nähnyt sitä.

Odotin jotakin muuta,
murehdin itseäni suurempia asioita
ja kaikki jäi taakseni.

Elämän virta

Elämä virtaa koskien lailla kuohuen,
taas toisaalta varpaan kärkiä hellästi hyväillen.
Kielenkärjessä voi tuntea elämän maun,
hieman suolaisena ja silti niin makeana,
vatsan pohjassa tuntuu hellä ajatus,
sinä olet siinä,
minun tavoitettavissa.

Minä elän,
tämä on minua varten,
tuntuu hyvälle,
tätä minä halusin,
tätä minä tilasin,
tätä minä sain.

Rakkaudesta

2010-05-30T23:21:00.008+03:00

Minun piti kirjoittaa rakkaudesta, siitä tunteesta mikä sisälläni on ja kirjoitinkin. Mutta kun luin tekstini tajusin, että kaikki mitä sanoin oli niin omituisesti muotoiltu, että tiedänkö edes itsekään mistä puhun.

Ehkä tämän päivän tarve kirjoittaa rakkaudesta syntyy niistä keskusteluista, joita tänään kävin ihmisten kanssa, erään ystäväni kommentista, kun hän sanoi, että elämä on tyhjää ilman kumppania. Tai ehkä se on keskustelu ystäväni kanssa, hänen sanoistaan, kun tajusin niistä, että aito ystävyys on syvintä rakkautta tai ehkä se on jotakin jota luin. Silti jäin miettimään mitä rakkaus todellisuudessa on, onko ihminen onnellinen vasta jakaessaan elämän toisen kanssa vai voiko elää yksin täysipainoista elämää.

Niin voiko rakastaa ilman kohdetta, minä uskon siihen ja sitä minä päivittäin teen. Joskus tuntuu, että me tarvitsemme kaikille nimen, tunteillemme, ajatuksillemme, uskollemme. Minulle on vain olemassa energia, tunne ja sillä hyvä. Minulle riittää vain rakkaus, se että saan rakastaa ja saan rakkautta. Se miten rakkaus ilmenee on loppu viimein toissijainen asia, koska ihminen kykenee rakastamaan niin monella tavalla, että ehkä se riittää, että kykenee ilmentämään rakkautta edes jollakin tavoin. No okei ikuisena romantikkona sanoisin ehdottomasti parisuhde on kaikkein aidoin ja ehkä paraskin muoto, mutta olen viimein tullut siihen tulokseen, että voin rakastaa ilman kohdettakin ja minun ei tarvitse etsiä ketään, eikä nimetä rakkauttani ollakseni täysin onnellinen. Se vain on niin ja jos elämäni on tarkoitus joskus tästä vielä muuttua niin hyvä niin. Mutta näinkin on hyvä.

Sillä loppu viimein ihminen voi tuntea niin monella tavoin voi vain tuntea ja olla. Ja kun sydän on avoin on sen äärellä helppo olla nöyrä ja aito. Sitähän voi kaipaa aina elämäänsä lisää sisältöä ja sitä voisi aina haluta jotakin, mutta katsoessa vain tulevaisuuteen unohtuu tämä hetki. Unohtuu, että nyt on tärkeintä, vain olla ja arvostaa sitä mitä elämässä sillä hetkellä on.

Jokaisessa päivässä on kuitenkin jotakin hyvää, minulle tarjoutuu joka päivä mahdollisuus rakastaa, niin monella tavoin. Samoin saan rakkautta, koska rakkaus elää sisälläni, minä kykenen ilmentämään sitä eri tavoin, kykenen vastaanottamaan rakkautta ilman tarvetta määritellä mitä se loppu viimein on, mitä saan ja silloin on hyvä olla. Vaikka joskus olisikin mieliala alhaalla minulla on keinoni nostaa ne ylöspäin. Joskus riittää vain kävely luontoon, ei tarvitse kuin ovensa avata niin jälleen kiittää elämää, että saa olla osa tätä kaikkea. Joskus laumani tulee minua jo vastaan, kysyen mitä tuot meille tänään. Joskus aurinko tervehtii minua lämmöllään. Pieniä asioita ja niin tärkeitä.

Kun pitää silmänsä auki näkee elämää. Kun antaa ihmisten lähestyä itseään saa kaiken mitä tarvitsee. Ja jos jotakin puuttuu ainahan voi toivoa, lähettää pienen ajatuksen avaruuteen, visualisoida mielessään jotakin joka on tärkeää. Sillä koskaan ei tiedä milloin kaikki muuttuu. Milloin sanat menettävät merkityksensä, milloin elämään saapuu yllättävä tekijä, jota ehkä on osannut odottaa, mutta saapumisen ajankohta on tuntematon.

Huomenna on aina uusi päivä.
http://www.youtube.com/watch?v=R3UGbFtNVbA&feature=related

niin kaunista

2010-04-15T00:34:00.005+03:00

Tässä kappaleessa on sitä jotakin, tulee vain ikävä Remoa, sillä tämä kappale soi radiossa, kun vein rakasta vahtiani viimeiselle matkalle.

Ozzy Osbourne Mama, i'm coming home
http://www.youtube.com/watch?v=yewjAwOR2A4

Nyt Remon on korvannut tulinen Ruskani, uskollisempaa kumppania saa etsiä, mutta kärsivällisyyttähän Ruskan kanssa eläminen vaatii. Tyttöparka kun on niin herkkä. Pikku hiljaa me molemmat rauhoitutaan ja katsotaan, mitä elämällä on meille tarjottavana. Remon paras puoli oli luotettavuus, kuinka kaipaankaan rakasta vanhustani. Hänen kohdallaan vain muistot ovat jäljellä. Nyt on Ruskan aika. Tyttö teki ensimmäisen jälkensä viikonloppuna, nyt harjoittelemme nenän käyttöä ja se on rauhoittanut häntä hyvin. Samaa pitäisi Oskulle, hoitokoiralleni tehdä. Omistaja näki sen eilen ja sanoi, mitä olet tehnyt koira on rauhoittunut ja tottelee. Totta kai se tottelee. Höh, ehkä minä unohdan ihmiset ja keskityn koiriin, niiden kanssa osaan olla.

Remo oli unelmakoira, niin turvallinen. Mutta mitä sitä muistelemaan, mennyttä raahaamaan mukanaan, joskus vain on mentävä eteenpäin. Tuntuu, että kaikki elämässäni on liian avoinna. Missä haluan elää, kenen kanssa vai haluanko olla yksin, mitä teen edes loppu viimein työkseni. Kaikki muuttuu, minä eniten. Ehkä tämä on jotakin etsikkoaikaa. Tiedänhän minä, että nyt on sitoutuminen mihinkään on mahdotonta, mutta kaipaan jo pysyvyyttä, eniten kaipaan lapsiani, heidän poissaolo tekee niin kovin kipeää. Kaiken lisäksi jäimme taas hakuryhmästä tauolle. Kun kerran olen sairaslomalla on haku liian fyysinen ja vaarallinen laji. Okei, ymmärrän, jos saan kohtauksen metsässä niin pulassa ollaan.

Ja tämä talo, miten se tuntuu vain talolta, menneisyyden kodilta. Haluaisin jotakin ihan omaa, minulla on edelleen tuo unelmien talo varattuna, mutta se on liian kallis ainakin nykyiselle budjetille ja en edes tiedä koska pääsisin muuttamaan sinne.

Tänään puhuin auton vaihdosta ja avot tuli eräs upea auto myytäväksi ystävältäni. Ehkä asiat vain järjestyvät. Kun vain siihen luottaa ja uskoo. Nyt kaikki tuntuu vähän turhan raskaalta, olo on ollut aika eksyksissä jo vähän aikaa, jotakin sisältöä elämään kiitos, pysyvyyttä ja selkeyttä. Toivottavasti sitä tulisi jossakin muodossa.

JA tämä oli pakko laittaa:

Ikävä - Sielun Veljet

Ja jotta ei ihan hempeilyksi menisi niin tämä on pakko laittaa vielä:
ozzy osbourne - no more tears

The light in the window is a crack in the sky
A stairway to darkness in the blink of an eye
A levee of tears to learn she'll never be coming back
The man in the dark will bring another attack

Your momma told you that you're not supposed to talk to strangers
Look in the mirror tell me do you think your life's in danger, ya

No more tears, tears, tears
No more tears, tears, tears

Another day passes as the night closes in
The red light goes on to say it's time to begin

I see the man around the corner waiting, can he see me?
I close my eyes and wait to hear the sound of someone screaming here

No more tears, tears, tears
No more tears, tears, tears
No more tears, tears, tears
No more tears, tears, tears

(Spoken:)
It's just a sign of the times
Going forward in reverse.
Still, he who laughs last
is just a hand in the bush.

So now that it's over can't we just say goodbye? bye bye Good bye
I'd like to move on and make the most of the night
Maybe a kiss before I leave you this way
Your lips are so cold I don't know what else to say

I never wanted it to end this way my love, my darling
Believe me when I say to you in love I think I'm falling here

No more tears, tears, tears
No more tears, tears, tears
No more tears, tears, tears
No more tears, tears, tears

(spoken)

He's just a hand in the bush

Niin, sitä joutuu unelmien miehensäkin jättämään. Poikaparka lähti paremmille maille pää minun sylissäni, niitä märkiä pusuja on enää turha odottaa. Nyt saan harvoin hyvin hellän nuolaisun vain silloin, kun olen sen todella ansainnut. Ja Aksulta saan pusuja niin paljon kuin vain haluan. Oikeasti tuo bortsupoika on mahtava pakkaus. Nyt siitä on kasvanut aikuinen! Ja todella upea koira. Minun todellinen rakkauteni!!! Vähän oli upea tokoilla pitkästä aikaa, kuinka hienosti yhteistyö sujui. Niin aika menee eteenpäin.

kanavointini teille kaikille, eniten itselleni

2010-04-05T22:41:00.004+03:00

Elämä on vain harvoin kaunista ja hyvää. Tuska ja kipu kuuluvat arkeen, ne kuuluvat osaksi päiväämme, mutta niiden voi antaa olla omina tunteinaan ilman, että ne satuttavat, ilman, että niiden tarkoitus on loukata. Sillä elämässä on mustaa ja valkoista. Harmaatakin, mutta niin paljon värejä, niin paljon kauneutta, että surussakin, kuolemassa ja menetyksessäkin on paljon avautuvia mahdollisuuksia, kasvua ja rakkautta joukossa. Menetys voi olla uuden elämän alku, elämään pääsee jotakin uutta ja arvokkaampaa mukaan ja silloin sitä saa menettämättä mitään todella tärkeää.

Kasvu valitettavasti tapahtuu usein menetyksien ja surun kautta, koska ihminen kohtaa niiden avulla heikkoutensa ja vajaavaisuutensa. Silloin onkin tärkeä kiittää mahdollisuudesta johonkin aitoon ja hyvään, silloin tulee riemuita, että vihdoinkin tämäkin suru nousee esiin, jolloin siitä saa jotakin parempaa esille ja kuinka yllättäen sitä huomaakin, että me ihmiset loppu viimein olemme niitä, jotka valitsemme sen, mitä sydämessämme kannamme ja me valitsemme kuinka tuho ja menetys meihin vaikuttaa.

Kantamalla sydämessään vain kaiken hyvän ja kauniin on mahdollisuus saada enemmän ja silloin ihminen on turvassa, silloin hän on aito ja hyvä. Heikkous on vain meidän silmissämme, sydämeen sen on turha antaa vaikuttaa, koska se vain sairastuttaa ja vähentää elämämme todellista arvoa. Kaikki negatiivisuus on harhaa, josta on mahdollisuus päästää irti. Rinnallamme kulkee kaikki ne ihmiset ja asiat, jotka me haluamme rinnallamme kulkevan. Joiden on tarkoitus kulkea rinnallamme. Muu on turhaa, muu on tarpeetonta.

Rakastamalla, sallimalla ja myötätuntemalla voimme saavuttaa elämässämme jotakin aitoa ja puhdasta. Jotakin elämän arvoista ja silloinkin kun olemme avoimia elämä harvoin on helppoa. Ristiriidat, suru ja kaipuu kuuluu elämäämme, koska olemme kantaneet niitä niin kauan mukanamme. Mitä syvemmälle itseemme menemme, mitä enemmän henkisyyttä elämästämme etsimme sitä ankarampia meistä helposti tulee, mustavalkoisia ja siksi minä olen tässä, kirjoittamassa siitä, että arvet kuuluvat elämään, minä kirjoitan sanoillani lohtua maailmaan. Näen teidät juuri sellaisina kuin olette, puhtaina luojan luomina upeina kauniina ihmisinä ja niin on hyvä. Sillä sellaisia te olette, viattomia, avoimia ja niin kauniita, rakastettavia. Jokaisen teidän sielu on erilainen, mutta se on yhtä avoin ja luottavainen aina.

Ja teidät minä siunaan rakkaudellani, teidät, jotka kuulette nämä sanat ja teille minä hymyilen aitoa hymyäni sydän täynnä lämpimiä tunteita. Vaikka elimistöni olisi heikko minun henkeni on vahva. Joskus liiankin vahva ja se vaatii veronsa. Minäkin opettelen, minä opettelen elämään ja rakastamaan. Se on joskus vaikeaa, joskus kivuliastakin, mutta yleensä aina aitoa ja upeaa. Kaikki tämä jota olen elämäni aikana kokenut, etenkin vuoden aikana, tänä vuonna on ollut sen arvoista.

Miksi näkisin negatiivisuuden, koska ympärilläni on niin paljon hyvää. Miksi näkisin menetetyt ystävät, koska rinnallani on aitoja, upeita ihmisiä, jotka välittävät minusta todella paljon. Niin monia, minä haluan muistaa heidät, tuntea heidät lähelläni. Riemuita heidän kanssaan onnestani. Se on tärkeää.

Miksi kantaisin surua sydämessäni, kaipuuta, koska voisin kantaa rakkautta ja toivoa sydämessäni. Minähän sen loppuviimein valitsen itse, mitä minä koen. Nyt minä koen suurinta onnea, huojennusta ja rakkautta. Niin monella tavalla ja sen minä haluan kokea, sitä minä haluan elää. Suurinta onnea. Kiitos, että muistutitte minua tästä ajatuksesta olemuksellanne.

Pelko ja siitä vapautuminen

2010-01-10T13:11:00.011+02:00

En tiedä, miksi minulle tuli tarve tästäkin kirjoittaa, mutta toisaalta nyt on hyvä hetki rehellisyydelle. Ihmiset ovat sanoneet minulle usein, että olen rohkea ja vahva ihminen, mutta en minä sitä aina ole. Viime joulukuun kohtausten jälkeiset tunnit ovat olleet äärimmäisen vaikeita.

Jokaisesta niistä olen päässyt jaloilleni ja yritin minä apuakin hakea jaksaakseni paremmin, mutta ongelmani kai on se, että minun pitäisi hakea apua silloin, kun olen romahtanut ei silloin, kun olen saanut itseni tasapainoon. Se on ainoa syy, jonka olen löytänyt sille, että minua ei kuulla vaikka olen yrittänyt puhua rehellisesti. Ehkä ääneni ei sillä hetkellä ole kuullostanut sairaalta. Ehkä sillä hetkellä kykenen ajattelemaan ja selostamaan tilanteen liian järkevästi.

Ei ihmiset varmaankaan ole tajunneet kuinka vaikeaa kohtauksen jälkeiset tunnit ovat. Kuinka vaikeaa on kasata itsensä kerta toisensa jälkeen.

KOHTAUKSEN JÄTTÄMÄT TUNTEET

Kaikkein pahin hetki on se hetki, jolloin kohtaus on ohi ja joutuu jälleen kohtaamaan itsensä hyvin heikkona ja väsyneenä. Kohtaus on fyysistä kipua, mutta kohtauksen jälkeen koen kaikki psyykkisenä kipuna. Joskus tuntuu, että se osa-alue on vieläkin vaikeampi kestää, kuin itse kohtausta. Nimittäin niistä tunnetiloista ja ajatuksista on äärimmäisen vaikea päästä omin voimin ylös.

Usein soitan ystävilleni, kuuntelen omaa heiveröistä ääntäni ja ystävieni kannustuksia. Ne auttavat minua siinä tilanteessa, mutta ne lohduttavat vain hetken ja sen jälkeen, kun puhelun lopetan tulee pahin vaihe. Silloin ainoa pelastukseni ovat kirjoitukseni. Minä kirjoitan kaiken pahan olon pois, niin kauan aikaa, kun on tarpeen. Tämän jälkeen menen lepäämään ja nukahdan, jos siltä tuntuu. Kun olen levännyt riittävästi aloitan kirjoitusurakkani uudelleen, sillä kertaa nostan itseni tasapainoon omilla sanoillani. En ole keksinyt mitään muuta keinoa, jolla pääsisin ylös siitä masennuksen ja epätoivon suosta. Se keino tepsii ja se riittää minulle.

Olen pyrkinyt vähättelemään noita tunteja puhuessani ihmisten kanssa enkä ole juuri puhunut kuinka syvällä epätoivossa käyn. Mutta nyt se on historiaa ja voin huoletta kertoa niistä, koska viime aikaiset kohtaukset ovat osoittaneet, että psyykkeeni ei enää romahda. Rehellisesti sanottuna minä pelkäsin noina aikoina itseni puolesta ja se pelko jota koin oli todella voimakasta. En ole elämässäni niin paljon pelännyt koskaan ja minun suustani sanottuna silloin tietää, että tilanne on ollut todella vaikea.

KOHTIA KIRJOITTAMISTA TEKSTEISTÄNI

Nämä tekstit ovat puhdasta tajunnanvirtaa, kirjoitin sanani ulos itsestäni, jotta jaksaisin eteenpäin. Tässä kohtia teksteistä, jotka kirjoitin parille ystävälleni, mutta tallensin viestit, en koskaan lähettänyt niitä. Jotenkin minulla oli olo, että en voi vierittää niin suurta tuskaa kenenkään harteille, mutta se tuska oli pakko saada pois, joten nämäkin sanat palvelivat tarkoitustaan.

"Pelkään niin kovasti, että tämän jälkeen ei ole enää tulevaisuutta, olen yrittänyt olla urhea, mutta enää en jaksa. En vain kestä tätä tuskaa ja kukaan ei voi pakottaa minua enää jaksamaan, kukaan ei voi pakottaa minua kestämään moisia kipuja. Mieleni on viimein hajonnut, eilinen oli aivan liian kamala koettavaksi enkä enää tiedä mitä teen, olen täysin avuton, lohduton ja minuun sattuu aivan eri tavalla kuin ennen, minuun vain sattuu hyvin syvälle sisälle, eikä mikään ei voi enää koskettaa, ei lohduttaa eikä auttaa…"

"Olen tällä erää todella syvällä ja sieltä nouseminen on liian vaikeaa. Minulle riitti tätä lajia nyt, se ei toimi ja jotenkin en voi enää vain kerätä kaikkea uudelleen ja uudelleen vain todetakseni että pian hajoan taas. Kenenkään ihmisen psyyke ei kestä sitä, ei minultakaan voida vaatia näin paljon…"

"Ei ole voimia, ei ole lohtua, kaikki on poissa, joka ikinen asia. Minuun sattuu, sattuu niin lujaa, että yksikään kohtaus ei ole satuttanut näin paljon. En vain jaksa enää, olen vain niin hajalla, kuin ihminen voi olla. Kukaan ei voi kuvitellakaan miltä tämä tuntuu elää, miten vaikeaa kaikki on, kerta toisensa jälkeen, en vain enää jaksa, minussa ei ole enää mitään jäljellä..."

"Juuri kun kuvittelin, että olisin jo päässyt eroon suurimmasta tuskasta niin aina tulee pahempaa, aina minut nujerretaan täydellisesti ja nyt vain saa riittää, tässä on minun sietokykyni raja,en jaksa enää taistella, en jaksa kerää voimiani enää uudelleen, haavani ovat liian suuret, liian syvät ja nyt vain voin odottaa, mitä elämä minulle tuo eteensä, pelastaako se minut vai tuhoaa..."

"En löydä mistään elämäniloani, halua elää, kaikki on kadonnut, on vain tämä maanpäällinen helvetti, joka minulle on luotu. Sitä tuskan määrää ei vain voi mitata, pelko on saapunut sydämeeni, se raastaa minut kappaleiksi, satuttaa ja se hajoittaa kaiken, jonka olen rakentanut. joka kerta se on vaikeampaa, tänään se tuntuu mahdottomalta, täysin mahdottomalta ja se tuhoaa, se syö minut pala palalta ja mikään kipu ei ole tämän arvoista, kuinka avuton sen edessä onkaan, kuinka vaikealta tämä tuntuu nyt, enkä haluaisi enää jatkaa, haluaisin lopettaa kaiken, mutta edes sitä minulle ei sallita..."

KIRJOITTAMINEN AUTTAA MINUA

Kuinka monia satoja samankaltaisia sanoja olen kohtauksien jälkeen kirjoittanut, mutta samalla kun kirjoitan saan itselleni pala palalta rauhan sisälleni. Kun kirjoitan niin ajattelen samalla, että ne sanat poistuvat minusta, jäävät ehkä elämään sanoihini, mutta minä olen niistä vapaa. Ja joka kohtauksen jälkeen, kun kirjoitan nuo sanat olen todella uupunut. Väsynyt niin fyysisestä rasituksesta kuin psyykkisestä romahduksesta. Joka kerta, kun olen tuon urakan saanut valmiiksi menen nukkumaan. Nukun syvää mustaa unta ja kun herään aloitan kirjoitusurakkani uudelleen.

Tällä kertaa sanani tarkoitus ei ole puhdistautuminen vaan toipuminen ja kaiken uudelleen rakentaminen. Nimittäin minusta todella tuntuu siltä, että olen aivan täysin hajalla, minussa ei ole enää mitään jäljellä. Sisälläni on vain ja ainoastaan tyhjyyttä ja kylmyyttä.

Minun on rakennettava kaikki uudelleen, silloin minä kirjoitan ohjeita ja lohdutuksia itselleni. Silloin sanojeni tarkoitus on parantaa ja auttaa jaksamaan ja jaan teidän kanssa sanoja, joita itselleni noina aikoina olen kirjoittanut. Osa niistä on minä muodossa, osa sinä muodossa. Älkää antako sen hämätä. Tuo sinä-muodossa tekniikan opettelin aikoinaan matka-menetelmän avulla. Käsitän ne omiksi ohjeiksi, jotka olen itselleni kirjoittanut.

PARANTAVAT SANANI

"Minä tiedän kaipaavani rauhaa kootakseni itseni jälleen. Jatkan kyllä, minusta löytyy vielä voimaa ja viisautta. Sen lupaan itselleni. Heikkouden aika on ohi. On aika luottaa omiin taitoihinsa ja vahvuuteen..."

"Minulla on sisäinen maailmani, sisäinen suojani. Siihen maailmaan minä voin mennä lohtuani hakemaan. Siinä maailmassa minä tulen apuni saamaan. Ehkä joskus minäkin saan rauhan, ehkä joskus minäkin tavoitan onneni, nyt on aika itkeä kaikki pois. Tämäkin on vain koettava..."

"Tilanne on hankala ymmärtää, mutta kärsivällisyyttä. Sinussa on voimia jatkaa ja tulet saamaan kaiken tuen, mitä tarvitset. Itse pois, jos siltä tuntuu, ne ovat voimattomuuden kyyneliä, väsymyksen ja ymmärtämättömyyden. Nyt tarvitset kaiken levon, mitä nyt voit saada. On aika mennä nukkumaan, tee se levollisin mielin. Sinä jaksat kyllä jatkaa eteenpäin, jaksat sinnitellä ja luottaa tulevaan..."

"Olen turvassa ja niin on hyvä. Se lohduttaa ja auttaa jaksamaan. Tämä tila riittää minulle nyt. Se on kaikki mitä voin saada nyt. Hiljaisuus ja lepo ovat enemmän kuin voisin toivoa. Olen kiitollinen, että se sallitaan minulle. Minulta ei vaadita enempää. Olen onnellinen siitä, että kykenen lohduttamaan itseäni kirjoittamalla. Kuinka suuri lahja se onkaan. Sen arvoa ei voi mitata. Se tekee minut ehjäksi, antaa elämään sisältöä silloin kun sitä kaipaan."

TASAPAINOON PÄÄSEMISESTÄ

Niin minä todellakin kirjoitan ja se auttaa. Ystävien tuki ja apu auttaa minua, muuta en tarvitse. Minulta menee vuorokausi, kun käyn ääripäät psyykkisesti läpi. Sen vuorokauden aikana olen hyvin masentunut ja siitä noustessani olen äärimmäisen vahva ja tasapainoinen. Ja ennenkaikkea huojentunut. Kun viimein tuon urakan jälkeen käyn suihkussa tiedän selvinneeni siitäkin ja voin rauhallisin mielin jättää kauhun kokemukset taakseni ja kulkea eteenpäin kevyin sydämin.

Ja kuinka onnellinen olenkaan ollut, kun nämä viime aikaiset kohtaukset eivät ole hetkauttaneet minun tasapainoani, en romahda enää ja jotenkin voisin veikata, että tämän parantumisen aikana en enää moisia tunnetiloja tule kohtaamaan.

Ainakin minä olen siinä uskossa ja toivon niin.